Yeah try all you want, but you won't figure me out

Hui hai hiisi, kello löi viisi. Eiku...

Ah mä oon sitte nii taitava alottamaan postauksia. Tässä on taas kaikennäkösiä mietteitä, mitä nyt on mielenpäällä.

Siis mulla oli aivan järjettömän kiva päivä eilen! Menin poikaystävälle yöks, koska haluttii kokeilla millasta on lähtee yhtä aikaa kouluun. Katottiin yks leffa, jonka nimi on Tahraton Mieli. Se oli ihan jännä leffa. Ei oikeen tullu sinänsä mitään mielipidettä siitä, semmone perus. Parasta vaan oli kun sain olla poikaystävän sylissä ja kattoo sitä :3 Ainii, ja ennen sitä leffaa me katottii kaks uutta muumia, jotka oli tullu Yle Areenaan. Niitä kun tulee vaa neljä kappaletta arkena.

Myöhemmin me "taisteltiin" ( silleen leikkimielisesti) yhdestä käsipainosta jaloilla. Älkää kysykö, mutta voi vitsi sitä naurun määrää! En oo varmasti IKINÄ nauranu niin paljoo, hyvä että henki enää kulki :D Voi että, sitä se iltaväsymys teettää olettaisin. Oli kyllä ihanaa, vaikka minä nousin ylös about puol tuntia ennen poikaystävää, koska meikkaus.

Hold on to me when you think you're sinking.

Run to me when it feels like you can't go on.

My dear, cry to me when life is unfair.

Your voice is the sweetest sound to my ear.

Just look to me when you can't see clearly.

Don't be afraid when you feel my spirit near.

My dear, be still & know that I am here.

I've always loved you & I always will. ♥

Sitten kun oltiin autossa matkalla kouluun (ollaan molemmat siis kopiksessa, hän vaan opiskelee merkonomiks), kuuntelin toisella korvalla ylläolevaa kappaletta, jonka poikaystäväni kerran minulle lähetti facebookin kautta. Kuuntelin tuota ja melkein rupesin itkemään, koska luulen että hän oikeesti tarkottaa noita sanoja mitä tuossa lauletaan. Vedet silmissä pidin hänen kädestä kiinni ja puristin välillä vähän kovempaa, koska minulla on vihdoin joku joka ihan aidosti välittää minusta, haluaa suojella mua, haluaa vaan parasta minulle ja ennen kaikkea rakastaa minua. Hän haluaa auttaa mua, kun mulla on huonoja päiviä. En ymmärrä, miten joku osaa tehdä minut näin onnelliseksi, en vain ymmärrä. En oo ikinä ollu näin onnellinen ja vuosi sitten luulin etten koskaan edes tulisi olemaankaan näin onnellinen. Vuosi sitten poikaystäväni oli vain joku jota näin koulun käytävillä. Hassua. Ihan outoa, miten läheltä löysin noin täydellisen ihmisen, aivan täydellisen. Hän tekee minustakin täydellisen, koska hän on todellakin se minun parempi puoliskoni.

Mulla oli siis aivan älyttömän ihana fiilis koko päivän KUNNES eräs "ihana" ihminen menee pilaamaan sen pilkkaamalla mun viiltelytaustaa. En ois välittäny jos se ois pilkannu jotai mun ulkonäössä, mutta kun jotain noin arkaa aihetta minulle.. Se sattu. Pilas mun hyvän fiiliksen masennuksen tapaseks, josta se muuttu vihaks, koska puhelin. Puhelin rupes vittuilemaan joka sai minut melkein katkasemaan sen kahtia. Onneks en sentää tehny sitä, mutta lähellä oli. Teki oikeesti mieli vaan kuristaa joku.
Mutta huh, musiikki ja internet tekee ihmeitä. Ne yhdessä rauhottaa. Jopa niin paljon, että otin vähä kuvia.

Hymykin pääs vilahtamaan.

Mulla on tässä  viime aikoina ollu iha outo olo. Soitin eile illalla äitille, kun en tosiaa ollu kotona, ja kerroin kui mua on alkanu huimata, heittää päässä muutenki iha hirveesti nykyää ja kui tuntuu joka päivä ettei jalat kanna. Tuntuu vaa että jalat vois lähtee alta hetkenä minä tahansa. Meidän pitää varmaan käydä omalääkärillä ja käydä pyytämässä lähete neurologiselle osastolle tutkimuksiin. Siis mulla on epilepsia taustaa pienemmältä iältä. Alotin lääkkeitten syönnin joskus 4-5 -vuotiaana ja lopetin niiden syömisen 12-vuotiaana. Pelottaa vaan, että epilepsia alkaa taas aktiivisena toimimaan, koska se 8-7 vuotta lääkkeitten syöntiä ei ollu mukavaa.

Joskus tuntuu, että mun pitäis olla vieläkin laihempi. Vaikka toki näen itsekin tästä kuvasta, että olen laiha, mutta en tiiä. Se on vaan semmone olo. Mulla on ihan liian vääristynyt kehokuva..
Mutta voin sanoa, että en tuu olemaan tätä laihempi paristakin syystä

1. Oon liian laiska tehdäkseni mitään sen eteen
2. Tykkään ruuasta
3. Ja varsinki kaikesta makeesta

Masennuksen aikaan olin mitoissa 170cm/50kg, mikä oli just ja just normaalipainon rajalla. Jos oisin painanu kilonki vähemmän nii se ois ollu alipainoo. Masennus esti minua lihomasta ja masennuksen häivyttyä (ainakin melkein kokonaan, eihän se koskaan lähde kokonaan pois jos sellaiseen on sairastunut) painoni nousi. Sitten alkoi satelemaan kommentteja kuten "näytät terveemmältä, sen huomaa sun kasvoista". 

Joskus vaan tulee sellane, että haluisin olla taas sen 50kg ja järkyttää ihmisiä. Minä en itekkää tajua, mikä mulla ja ihmisten järkyttämisellä on. 

Olen outo, se on tärkeetä tietää. On myös tärkeetä tietää, että mun pää ei ole edelleenkään kunnossa.

Mutta juu, tämmöstä tänää. Vähä mietteitä.
Sayonara.